NGORONGORON REISSU 
 
Anno Domini 1976 olin tulevan vaimoni kanssa Keniassa. Innokkaana valokuvaajana matka oli minulle suuri elämys. Ruutuja (dioja) kertyi satamäärin. Kiersimme Ambosellit sun muut suojelualueet. Silloin oli vielä eläimiä tolkuttomasti nykytilaan verrattuna. Olin kuullut varsinaisesta valokuvaajan paratiisista. Ngorongoron laaksosta. Olette taatusti nähneet telkkarista luonto-ohjelmia sieltä. Sinne piti päästä. Mutta kun se sattui olemaan naapurimaan Tansanian puolella. Naapurit olivat virallisesti sotakahinoissa keskenään. Eihän minulla tuo itsekriittisyys ole aina toiminut. Niinpä lähimmälle lentokentälle puhumaan pikkukoneen kuskia ympäri. Vanha englantilainen pilotti, sotaveteraani innostui haasteesta ja niin sai Cessna -pikkukone pienen seikkailuretken. Olin aikanaan harjoitellut samaisella konetyypillä lentolupakirjaa varten.

Pilotti kertoi, että kyllä reissu onnistuu, sillä ei niillä tansanialaisilla ole kuin vanhoja suusta ladattavia haulikoita. Hän tietää syrjäisen käytöstä poistetun kenttäpahasen laakson reunalla. Tuleva vaimoni jäi Mombasaan ja me nousimme ilmaan. Lensimme matalalla kierrellen jokiuomia ym. maastosuojauksia. Kenttäpahanen oli kuin kynnöspelto, johon pomppien laskeuduimme. Löytyihän sieltä hotellin tapainenkin, jonka omistaja oli niin ikään englantilainen. Paikalla oli myös puolen tusinaa englantilaista, jotka olivat tulleet säädyllisesti paikalle Tansanian pääkaupungista Dar el Salaamista. Kaksi päivää bussilla köröttäen. Pääsin heidän mukaansa vanhan suuren tulivuoren kraaterin pohjalle eläinten maailmaan. Se oli jotain uskomatonta. Yksi yksityiskohta jäi erityisesti mieleeni:

Liikuimme vanhalla Volkswagen Kleinbussilla, jonka katto oli sahattu avonaiseksi. Sieltä kurkimme ja kuvasimme. Voi sitä onnea. Pysähdyimme lähelle suurta apinanleipäpuuta, jonka juurella makoili gebardipariskunta kaksine pentuineen. Kuvasimme ja kuvasimme. Ja sitten lähdimme. Tai emme lähteneetkään. Volkkarin takarenkaat olivat painuneet pehmeään hiekkaan. Kuski pyysi matkustajia työntämään. Mukana oli vain pieniä, laihoja naisia ja lihava minä. Ei onnistunut. Kuski oli iso ja roteva mies. Ehdotin, että joku naisista tulisi kuskin paikalle ja tämä vahva mies tulisi puolestaan työntämään. ” Oletko hullu?” , hän tokaisi minulle. ”Kuinka niin hullu?” ”Katso nyt tuonne puun juurelle. Siellä on 20 m päässä maailman nopein eläin. Gabardi. En minä niin hullu ole, että autosta pois tulisin.” Työntäjärouvat kuulivat lausuman, eikä kestänyt hetkeäkään kun auto irtosi melkein lentämällä hiekasta.

En oikein uskaltanut kertoa tulevalle vaimolleni matkan yksityiskohtia, kun piti pelata suhteessamme varman päälle. Kuka nainen nyt vastuuntunnotonta miestä haluaisi. Nyt takana on 36 vuotta yhteiseloa. Minulla on edelleen riskinottokykyä. Uskaltaudun kirjoittamaan tämän tositarinan silläkin uhalla, että hän lukee tämän.

Kyseessä oli muuten samanlainen Cessna, jolla saksalainen Mathias Rust 25 v. sitten tupsahti Moskovan Punaiselle torille. Rustilla ei ollut hyväksyttyä reittisuunnitelmaa eikä laskeutumislupaa. Kuten ei ollut meilläkään. Huh huh tuota nuoruuden rämäpäisyyttä. Vieläkin kihara tukkani nousee suorana pystyyn, kun muistelen miten Jussi Halla-ahon isän Yrjön kanssa lennettiin samaisella lentokonetyypillä pilvien roikkuessa parissakymmenessä metrissä Pori- Tampere -maantien päällä, ja sähköjohtojen kohdalla koukattiin aina ylös. "Ylli" aina kehui, että laskeutuu vaikka aidan päälle. Kyllä on isä tullut poikaansa.

P.S.
Jatkoa viime viikon tarinaan: Sain lukijaltani T. Merikalliolta viestin, joka koski juuri päättynyttä Albanian presidentinvaalia. Se valinta kun oli ollut työn ja tuskan takana. Hänen kommenttinsa uutisesta oli hauska : ” Löytyi näemmä joku, joka ei tunne Albanian historiaa.”

PÄHKINÄISET LIHAPULLAT Nyt kun arvostetut gourmet-kokitkin alkavat suosia reippaita makuyhdistelmiä, uskaltaudun esittelemään nuoruudenaikaisen lihapullareseptini. Niistä nauttiminen oli vähän niin kuin vanhan Neuvostoliiton aikana jazzmusiikin kuunteleminen. Piilossa muilta se piti tehdä. Ei se kiellettyä ollut, mutta outoon valoon olisi laitettu. Ei lihapullia voi noin tehdä. Tee näin, niin hetken kuluttua suu jää nauruun: ½ kg sikanauta jauhelihaa 1 ½ dl kermaa 1 dl korppujauhoja 2 kananmunaa 1½ tl merisuolaa 1 tl pippurisekoitusta pikku kourallinen pähkinöitä ja rusinoita 4 rkl hunajaa Rypsiöljyä ja voita paistamiseen. Sekoita korppujauhot ja kerma ja anna imeytyä kunnolla. Lisää jauheliha ja muut tykötarpeet. Sekoita hyvin. Vedellä kastelluilla käsillä pyöräyttele pulliksi. Paista voi/rypsiöljyn seoksessa paistinpannulla tai laita uuniin 200 astetta 20 minuutiksi. Syö uusien rymättyläläisten perunoiden kanssa. Sikli on paras. Takaan, että nassikatkin tykkäävät. Nyt ei enää minua hävetä. Voin kaiketi ryhtyä nauttimaan näitä jo ihan julkisesti. Olemme avaamassa Aurajokirannassa Vaakahuoneen Paviljongilla ” Sen seitsemän sortin lihapullabaarin”. Katsotaan, kelpuuttavatko kokkimme tämän sinne? Resepti tulostettavassa muodossa.

Elämän makuisin terveisin Pentti-Oskari Kangas Kiireapulainen  Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.