KUIVANA UNIKEKONA NAANTALISSA

Herrankukkaron koulutustilaisuuksissa olen useasti puhunut siitä, kuinka tärkeää on itsetunto ja persoonallisuus yrittämisessä. Ne voidaan korvata itsekritiikin puuttumisella. Rajansa kaikella. Olen kokeillut rajoja silläkin saralla. Ihan vain omaksi ilokseni. Vaikkei se meidän suomalaisten käyttäytymiskulttuurissa ole oikein kelpoisaa. Mutta silläkin uhalla ja ehkä juuri siksi. Kerron tässä nyt yhden vaimean esimerkin siitä:

Elettiin suvea 1986. Naantalissa vietettiin jokavuotisia, perinteisiä UNIKEON JUHLIA. Kansaa riitti ja kaikki (siis osa) olivat iloisella mielellä. Lapsetti jopa joitain aikuisiakin. Minut oli kohdannut suuri kunnia. Minut valittiin Unikeoksi. Ei ollut silloin vielä valitsijoilla kovin tiukkaa valintakriteeristöä. Vaan minäpä olenkin Suomen ainoa Unikeko, joka ei ole kastunut kastetilaisuudessa. Kaikki muut Unikeot on heitetty pyjamassaan mereen.

s/s Ukkopekka oli vanhassa höyrylaivalaiturissa ja salaa meren puolelta minut laskettiin veteen laivan pelastautumispuvussa. Siinä kelluin selälläni rutikuivana Unikekona kuin poiju meressä. Kansimies souti pelastusveneellämme vierelleni, kiinnitti köyden jalkaani ja hinasi minut rantaan, Presidentinlaiturin viereen. Tepastelin siitä sitten kuivalle maalle ja kuoriuduin pyjamassani ihmisten ilmoille. Olihan se melkein petosta. UNIKEON VALINTAAN liittyy aina yllätyksellisyys. Valinta on vain yleensä 2-3 ihmisen tiedossa ja sitä pidetään visusti salassa aivan kliimaksiin asti. Ohjeen mukaan edes Unikeko ei saa kertoa perheenjäsenilleen valintaansa. Herätyskellokin pitää salaa laittaa soimaan aamuyöstä. Normaalisti Unikeko kannetaan peiton alla sängyssä Vanhankaupungin rannan laiturille, josta sankari vieritetään mereen. Henkilöllisyys paljastuu vasta, kun keho nousee takaisin pinnalle. Aina on noussut.

Tositarina kaksi:

Liftasin eräänä aamuna naapurini autossa Turkuun kun omani oli huollossa. Sain kyydin itse Turun Sanomien omistajalta, Ketosen Kepparilta. Hänkin väittää laillani olevansa eläkkeellä. Oli menossa töihin, kuten minäkin. Meillä oli hauskaa jutellessamme. Kuinka muuten – vanhoja kokemuksiamme. Puhe meni koulutodistukseen. Keppari kertoi hänellä olleen viiva laulussa ja ymmärryksessä. Sen ymmärryksen kerroin ymmärtävän, mutta että laulussakin.
” Mitä lauloit ?" ”Lauloin Suuren ja mahtavan Neuvostoliiton, puoleen väliin, ennen kuin opettaja keskeytti.”

Tarina kolme:
Kun poikani kävi aikanaan ala-astetta, hänellä oli tapana joskus aamusella nukahdella herätyksen jälkeen uudelleen. Kerran ryntäsin herättämään hänet toistamiseen. ”Äkkiä ylös, kello on jo puoli yhdeksän! ” ” Isi. Ei hätää. Koulu on tänäänkin avoinna koko päivän:”

Seuraa meitä Facebookissa

SEITSEMÄN SORTIN HERKKU Ukkopekan höyrylaivaristeilyn voitti ”Sari Poikosta ” (Poikko on Naantalin Rymättylän pieni kylä). Julistin reseptikilpailun nauriista. Yhden hengen raati arvosti reseptin äärimmäisen yksinkertaisuuden tuomaa helppoutta sekä ainesosavalintaa. Tässä reseptissä on kaiken kaikkiaan 7 minun suurinta ihastukseni kohdetta raaka-aineena. Kas näin, ihan vähän soveltaen. Lohkottuja punajuuria. Lohkottuja nauriita. Valkosipulia siivutettuna. Rypsiöljyä. Hunajaa Rakuunaa Lipstikkaa. Piristeeksi voi laittaa joskus Aura-juustoa. Parhaiten herkku valmistuu muhimalla kasarissa uunissa tai pannulla kannen alla. Hauduta pitkään, jollet halua trendikkäästi ”al denteä” (  vähän vaille kypsää, hampaille pureskeltavaa). Resepti tulostettavassa muodossa Back to 60`s.. Sain melkoisen ”herätyksen” kuunneltuani 60 -luvun kitaraorkesteria The Charadesia Vaakahuoneella. Poikani oli sen sinne hoitanut. Melkein tietämättäni. Siitähän lähti juttu lentoon. Hommasin saman tien koko loppukuuksi 60 –luvun orkestereita mausteeksi jazzinpoljentoon. Sainpahan vielä vanhan kaverini LASSE LIEMOLAN rientoihin. Jospa maistuisi Sinullekin? klikkaa

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
ONNELLINEN MIES

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.