POHJALAINEN VAIMONI
Vaimoni
on pohjalainen, eikä asia pääse unohtumaan. Siitä saan päivittäin
vahvistuksen. Vaimoni on kotoisin Kauhavalta. Ovat kovasti vaatimatonta
väkeä. Kauhavalla ilmestyy sanomalehtikin, jonka nimi on vaatimattomasti
KOMEE. Rauman opettajaseminaarissa luokallani oli useitakin
pohjalaisia koulukavereita. Mukavia poikia, vaikka olivatkin niin
vaatimattomia. Pohjalaisten ja eritoten vaimoni kunniaksi kerron pari
tarinaa pohjalaisista. Nämä ovat seuranneet tarinavarastossa jo
vuosikymmeniä. Mutta kumma kyllä, ovat edelleen ajankohtaisia. Anoppini
ne kertoi.
NUUKA POHJALAINEN Laihialainen saapui ravintolan baariin ja oli kompastua lattialle sammuneeseen asiakkaaseen. Välittömästi hän meni baarimikon luo, näytti lattialla makaavaa asiakasta ja teki juomatilauksen: ”Haluan tollaasen samanlaasen”. TOINEN TARINA Tarina pohjalaisen vaimoni kotikonnuilta 1920-luvulta. Kulkumies kyseli isoosta taloosta yökortteeria. Talon isäntä huojui rappusillaan lapikkaissa ja jussipaidassaan peukalot tanakasti housuntaskuissa. ”Kummalla puolella vieras oli vapaussodassa?” kyseli isäntä. Vieras katseli ympärillään olevaa komeaa pihapiiriä maalattuine rakennuksineen ja sanoi olleensa valkoisten puolella. Ilahtuneena isäntä ohjasi vieraan aittaan nukkumaan ja kutsui jäämään aamuksi tupaan syömään. Aamiaisella isäntä kyseli kulkumieheltä, että mitä tuli tehdyksi siellä Valkoisten puolella? ”Olinpahan siellä vankina, sanoi vieras ja livahti kiireesti maantielle.” KOLMAS TARINA TODEN KERTOO Vaimoni kotipitäjässä Kauhavalla pappi kertoi seurakunnalle saarnan päätteeksi iloisen uutisen. Heille oli tullut merkittävä lahjoitus diakoniatyön hyväksi. Mikä hienointa, vaatimattomana ihmisenä lahjoittaja haluaa pysyä tuntemattomana. Välittömästi seurakunnan joukosta nousi seisomaan iso pohojalaanen isäntä, joka totesi kuuluvalla äänellä: ”Jotta nii oon aatellu!” Mutta kyllä minä niin pohjalaasista tykkään. Eritoten yhdestä erityisesti. Onko Sinulla lisää tositarinoita vaimoni kotikonnuilta? Niitä olisi niin kiva hänelle kertoa aina välillä, niin säilyisi suhde raikkaana. Kirjoita oskari@herrankukkaro.fi |
HELPPO TAPA MUISTAA YSTÄVÄÄ. Ei mikään turha juttu.
Klikkaa www.positiivarit.fi/rannenauha |
KIPAKKA KASTIKEItse tehtynä tietää, mitä sisältää. 2 kovaksi keitetyn kananmuna keltuaista 2 rkl hunajaa 3 tl etikkaa 1 tl valmista sinappia (Dijonia vähemmän) 2 dl vatkattua kermaa Kermaa lukuun ottamatta vaivaa ainesosaset tasaiseksi massaksi tai tee se tehosekoittajalla hitaasti. Valmiiksi vatkattu kerma sekoitetaan lopuksi. Maistetaan ja maustetaan lisää tarvittaessa. Sopii salaatteihin, kalaan, lihaan, makaroneihin, pastaan jne. Resepti tulostettavassa muodossa. |
Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi
Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.
Kommentit
Lähetä kommentti