Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto



POPCORNIEN VALLOITUS


SAARNIN PUTTE oli mies, jolla mielikuvitus laukkasi valtoimenaan. Elettiin 70-lukua ja Amerikasta kuului kummia. Popcornit olivat tuolloin lännen kova sana, ja me suomalaisethan ihannoimme yli kaiken kaikkea, mikä oli Amerikasta kotoisin.

Putte oli saanut tietouteensa, että popcorneja voi tehdä ihan itse irrottamalla maissintähkästä siemenet. Nämä sitten kattilan pohjalle, kansi päälle ja liesi myös. Siitä alkoi melkoinen ilotulitus. Maissin siemenet laajentuivat kuumuudessa monikymmenkertaisiksi ja hyppysellisestä maissia saatiin iso kattilallinen popcornia.

Viikonloppua mentiin viettämään Saarnien kesäpaikkaan Rymättylän Pakinaisiin. Putte oli saanut ostettua valmiiksi irrotettuja maissin siemeniä ison säkillisen. Kun meitä oli iso kaveriporukka, Putte päätti valmistaa popparit saunan padassa. Hän kaatoi koko säkillisen pataan ja oikeaoppisesti laski kannen päälle. Tuli padan alle ja ulos terassille odottamaan herkun valmistumista. Olihan se melkoista ilotulitusta ja räiskettä, kun maissin siemenet alkoivat laajeta lämmössä.

”Japi! Menetkö katsomaan, pitääkö tulta vielä lisätä?” pyysi Putte. Ei tarvinnut! Kun Japi avasi pukuhuoneen oven, popcornit pursuilivat holtittomasti häntä vastaan. Sauna oli täynnä popcorneja. Pesuhuone oli täynnä popcorneja ja pukuhuonekin alkoi täyttyä tästä Amerikan herkusta. Ja me pojat naurettiin niin! Olihan meillä muutenkin hauskaa. Putte piti siitä huolen.





 

AURAJUUSTOKALA

 



MAAILMAN TOISEKSI PARHAIN KALARESEPTI

Puhdas, ruodoton kalan filee
Aurajuustoa
Konjakkia
Tilliä
Suolaa
Hunajaa

Asetellaan puhdas kalanfilee alumiinifolion päälle. Kiverretään fileen reunat mehun valumisen estämiseksi. Fileen pintaan sivellään kevyesti hunajaa. Ripotetaan niinikään kevyesti suolaa (jollei ole jo etukäteen suolattu). Silputaan runsaasti tilliä fileen päälle ja lurautetaan vähän kuperkeikkajuomaa perään. Lopuksi ripotellaan vahva kerros Aurajuustoa matoksi kalan päälle.

Valmistelujen jälkeen kala laitetaan savustuspönttöön tai uuniin vuoassa. Lämpöä 180 astetta. Juusto pinnalla saa ruskistua hieman. Veitsen kärjellä voi tarkistaa fileen paksuimmasta kohdasta, että kala on sisältä kypsää. Valunut neste kannattaa lusikoida fileen päälle makunautintoa mehevöittämään. Keitetyt nauriit tai perunat toimivat lisukkeena. Salaattikin toimii.

Resepti tulostettavassa muodossa.


Liity reseptitiimiimme!
Vapaana muutama paikka annosten testausryhmässämme.
Vain ruoan valmistuksen harrastajille. Kerro itsestäsi oskari@herrankukkaro.fi



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Kommentit