Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto



ASIAKAS ON AINA OIKEASSA


Kävin ostoksilla Halosen Pukutalossa. Päärynävartaloni on joskus haasteellinen vaatteiden leikkausten suhteen. Siksi pyysin minua palvelleelta myyjältä yhtä paitaa kokeiltavaksi. ”Kyllä näitä paitoja sitten saisi availla päivät pitkät, jos siihen toimeen lähtee. Herra kertoo vaan numeronsa.”
Kun en ollut vakuuttunut omista arvioistani, päädyin pieneen kisailuun.
”Kuulkaas herra! Ettekö tiedä kuka minä olen?”
Luin myyjän ajatukset: Tuokin pikkujulkkis siinä rehvastelee mokomakin.
”No kuka muka?”
”Kuulkaas herra, minä en ole mikään muka, OLEN ASIAKAS.”
Siirryin Stockalle ostamaan paitaa.
Olin unohtanut jo koko asian ja kävin taas Halosella. Samainen herra oli jälleen palvelemassa. Minut nähdessään hän iloisesti totesi: ”Jaaha, jaaha. Minkäslaista paitaa herra tällä kertaa haluaa kokeilla?” Ostin solmion. Kokeilematta.





VEDEN SAARTAMAT on huikean hieno saaristodokumentti Yle ykkösellä. Viimeisin osa on kuvattu Onnellisen miehen kotoseudulla, Saaristomerellä. Dokumentti on erinomainen kuvaus saaristomme luonnosta sekä nykypäivän elämästä.

Vilahtaahan siellä ohjelman loppupuolella ohjelmantekijän kuvauksen mukaan: "luultavasti Suomen kummallisempia ja ehkä myös kiehtovin matkailukohde saaristossa.” Katso täältä.

JOULUSILLIT




Raaka-aineena vähäsuolaisia valmiita sillifileitä. Jos Sinulla on tynnyrisuolattua (vahvassa suolassa) ollutta silliä, liota vedessä, jääkaapissa 1-2 vrk. Välillä vesi vaihtaen.

1. Perinteinen Joulusilli

n. 300 g suolasilliä
1 porkkana
1 sipuli

Liemi:
2 dl vettä
1 dl sokeria
2 rkl hunajaa
½ dl etikkaa
Muutama mustapippuri rouhittuna
1 laakerinlehti

Kuori porkkana ja viipaloi se. Keitä sipulia 1 minuutti, kuori ja siivuta. Kiehauta vesi, sokeri, hunaja, etikka, pippuri ja laakerinlehti. Anna jäähtyä hyvin. Paloittele sillit ja laita esimerkiksi lasipurkkiin. Kaada kylmä liemi päälle. Anna maustua jääkaapissa vähintäin 1 vrk.

2. Toisenlainen Joulusilli

300 g suolasillifileetä.
15 anjovisfileetä
1 punasipuli
1 rkl hunajaa (tai sokeria)
1 rkl rypsiöljyä
2 rkl smetanaa tai ranskankermaa
ruohosipulia reippaasti

Leikkaa silli ja anjovis paloiksi. Keitä sipulia 1 min. Kuori ja pilko. Paista ne pannulla öljyn ja hunajan kera kullan ruskeaksi. Kun sipuli on jäähtynyt, sekoita smetana/ranskankerma sekä anjovis joukkoon. Sen jälkeen lisää joukkoon varovasti sillin palat. Lopuksi ripottele päälle silputtu ruohosipuli.

3. Erilainen Joulusilli

300 g suolasillifileetä
2 rkl murskattua pähkinä -tai mantelirouhetta
3 rkl korppujauhoja
2½ dl kermaa tai ranskankermaa tai smetanaa
mustapippuria rouhittuna
rypsiöljyä

Kierittele kokonaiset sillifileet korppujauho/pähkinäseoksessa ja paista ne pannulla kullan ruskeiksi. Ei kestä kauaa.
Voitele uunivuoka ja laita paistetut sillit pohjalle. Lisää kerma. Laita uuniin 220 astetta. 10 minuuttia riittää.
Ota uunista ja koristele vaikka tillillä ja/tai raastetulla piparjuurella.
Nautitaan lämpimänä, mutta toimii kylmänäkin. Huikeata Jouluaamuna ruisleivän tai näkkileivän päällä kylmän maidon kera.

PS. Nämä Joulusillit sävelsin jo hyvissä ajoin ennen lähtöäni tänne hymyjen viidakkosaarelle, Ceylonille. Oli pakko, koska täältä ei silliä saa. Ihan oikeasti. Ei saa. Mutta onneksi on viljalti muuta meren viljaa. Hyvää joulumieltä vatsallesikin.

Resepti tulostettavassa muodossa.


 



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Kommentit