TILANNEKOMIIKAN HELMIÄ |
Toimin Herrankukkarossa toisenlaisena työsuhdekouluttajana. Kerron omakohtaisia kokemuksia. Erehdyksiä eritoten. Ja tietenkin huikeista onnistumisista, joista olen onnellinen. Erään kerran koulutettavavana oli erään seurakunnan 40 työntekijää, koska kanslistin mukaan työilmapiiri oli aivan kauhea. Töistä poissaolotkin lähentelivät neljäsosaa työajasta. Hän mainitsi työpaikan nk. torajyvän. Yleensä koulutus kestää tunnin. Nyt oli varattu kolme tuntia. Laitoin parastani. Kerroin tarinoita omista epäonnistumisistani jne. Ensimmäisen tunnin aikana ei hymyn karettakaan. Toisen tunnin loppupuolella kolme vanhempaa riskiä naista alkoi jo hieman naureskella ja kolmannella tunnilla välillä itkivät, välillä nauroivat. Oivalsin, että kanslistin kertoma nk. torajyvä istui kokoustilan nurkassa. Toranjyvä on syksyllä viljalaariin joutunut homehtunut jyvä. Keväällä koko laari on homeessa. Kerroin tämän esimerkkinä myös työyhteisössä. Eivät uskaltaneet nauraa vertausta, koska kirkkoherra istui nurkassa. Paitsi kolme riskiä vanhempaa naista. He nauroivat katketakseen. Tapasin kesällä Naantalin rannassa elokuvaohjaaja Timo Koivusalon ja kerroin seurakunnan tilaisuudesta Herrankukkarossa. Kun Timo kysyi, miten nämä kolme naista uskalsivatkaan tuossa tilanteessa nauraa, kerroin, että he olivat seurakunnan haudankaivajia ja olivat määräaikaisessa työsuhteessa. Joten työpaikka säilyy. Salamannopeasti tämä humoristihirmu Pekko Koivusalo tokaisi: ”Haudankaivajat odottivat monttu auki palkan kuoppakorotusta”. |
|
|
Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
Palautteet/osoitteenmuutokset: oskari@herrankukkaro.fi
Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.
Kommentit
Lähetä kommentti