|
Kävimme vaimon kanssa kesällä Naantalin Musiikkijuhlilla
kuuntelemassa Club For Five -yhtyeen laulantaa. Hienoa oli. Lauloivat niin
oikein kuin vain oikein voi laulaa. Melkein jo liian oikein. Väliajalla käytiin
ystäväpariskuntamme Hannan ja Tussen kanssa viinillä. Siinä yhtyettä
kehuskellessamme tuli mieleeni tapahtuma kaukaiselta ajalta.
Keskikoulua käydessäni
uskontoa meille opetti kylämme pappi, joka oli harvinaisen epämusikaalinen.
Eritoten papiksi. Hän kyllä asian oli hyväksynyt ja laski siitä aina
tarvittaessa leikkiäkin. Yhden tarinan muistan hyvin. Pappimme kertoi olleensa
kirkolliskokouksessa, johon hän vuosittain osallistui. Jossain vaiheessa
seremonioihin kuului virren veisuu. Pappimme istui Turun Piispan vieressä
ja intoutui veisaamaan vanhaa virttä antaumuksella. Säkeistöjen loputtua Piispa
oli hymyillen tokaissut: ”Nerokas mies, samalla kun laulaa, myös säveltää”.
|
|
|
|
|
|
|
|
Suomen kesän tapahtumien kruunattu kuningasruoka on
MUURINPOHJALETTU. Mutta miten se tehdään? Asia on taas yksinkertaisempi
kuin luulisikaan. Kyllähän lättytaikinaa osataan tehdä. Hiukan lisäsovellutusta.
Siinä se on:
Ainesosat:
1 l maitoa (miel. punaista)
4 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ohrajauhoja
0,5 dl rypsiöljyä
1 tl suolaa
2 rkl sokeria tai mieluummin hunajaa
1 tl vaniljajauhetta
+voita paistamiseen
Vatkaa reippahasti maito, jauhot, munat, öljy, sokeri/hunaja ja suola.
Anna vetäytyä kunnolla. Mieluiten
jääkaapissa seuraavaan päivään. Hätäisille 1-2 tunnin vetäytyminen.
Paista muurinpohjapannussa tai isolla paistinpannulla. Jollei ole
isoa, paista pienellä.
Suomalainen hillo on lisukkeena oiva. Kokeile tyrnihunajahilloa,
jos mahdollista.
Kun oikein nautituttaa, laita lisäksi vielä kermavaahtoa.
(Vanhin tyttäreni Noora kirjoitutti
minulla 3-vuotiaana kirjeen Joulupukille. Toivomuslistalla oli
vain kaksi asiaa. Pistooli ja kermavaahtoa).
|
|
|
Elämän makuisin terveisin
Pentti-Oskari Kangas
Kommentit
Lähetä kommentti