Naantalissa asuu
suuri joukko juristeja. Mistä sitten johtuneekin. Useimmat ovat kavereitani.
Siksi kerron yhdestä heistä, nimettömänä, kun on kerran kaverini.
Juristimme sai
hoitaakseen amerikkalaisen miehen ja suomalaisen naisen avioeroprosessin. Mies
oli toimeksiantaja ja vaimo Turun Kunnalliskodissa. Juristi lähti
tapaamaan vaimoa. Vaimo ei kuitenkaan hyväksynyt toimenpidettä, joten
tapaamisen lopputulos piti ilmoittaa avioeroa hakeneelle miehelle USA:han.
Juristimme jäi odottamaan lisäohjeita.
Muutaman päivän
kuluttua hän sai Kunnalliskodin johtajalta kirjeen, että vaimo oli kuollut. Hän
marssi kirkkoherranvirastoon hakemaan virkatodistusta, josta virallisesti
selvisi, että vaimo oli kuollut. Todistuksen hän lähetti miehelle USA:han.
Mukaan hän liitti oman laskunsa kuluistaan. Eikä aikaakaan kun hän sai USA:sta
kirjeen ja shekin. Kirjeessä kiitettiin häntä asian tehokkaasta hoitamisesta.
Kertoipa vielä suosittelevansa juristia kaikille muillekin vastaavassa
tilanteessa oleville.
|
Kommentit
Lähetä kommentti