|
|
Tämä tositarina on 70-luvulta. Päähenkilönä Turkulainen Erkki Kimpivaara.
Verbaali, fiksun näköinen ja sivistyneesti käyttäytyvä nuori mies. Hurmasi
melkein kenet tahtoi. Armoton seuramies. Hauskakin. Hänellä oli yksi
ominaispiirre. Rahat loppu vähän väliä.
Oli tulossa joulu, ja lombuuki ammotti tyhjyyttä. Rahaa ei ollut latin latia.
Erkki ei olisi ollut Erkki, jollei hän olisi ratkaisut pulmaa persoonallisesti.
Hän pyysi Tulosen Pakilta muutaman pari markkaa, joilla hän osti pinon
muovikasseja. Osaan kasseista hän täytti Aurajokirannan kukkaistutuksista
kaivamallaan mullalla.
Ja sitten ensimmäiseen kerrostaloon, ylimpään kerrokseen rimpauttamaan
ovikelloa. Vanhempi rouvashenkilö avasi oven. Alkoi Erkin hurmaus. ”Hyvää
päivää rakas rouva. Edustan Suomen joulukukkamulta ry:tä” (Erkki ei kertonut,
että ry tarkoitti rekisteröimätöntä yhdistystä) "Olen hyväntekeväisyysasialla.
Jos rouva haluaa, että vaihdan kotinne kukkasista mullan, niin ne saavat
jouluksi aivan uutta energiaa ja säteilevät suuren juhlamme aikana. Me tässä
yhdistyksessä teemme työn ilmaiseksi. Ainoastaan mullasta veloitamme
muodollisen hinnan. Vain yksi markka per purkki. Bonuksena viemme vanhat mullat
myös pois."
Kaupat tuli ja niin Erkki tyhjensi tuomansa kukkamullat rouvan ruukkuihin ja
otti vanhat mullat talteen tyhjiin muovikasseihin. Nettona 15 markkaa, kun
asunnossa oli 15 kukkaruukkua. Hyvän joulun toivotuksin Erkki siirtyi
naapuriin. Formaatti toimi erinomaisesti. Asiakas säteili tyytyväisyyttään.
Erityisesti hän arvosti, että tämä kohtelias nuori mies vei vanhan mullat pois.
Muutaman asunnon jälkeen kerrosta alaspäin. Ja niin kukkamullan vaihto sujui
mallikkaasti. Korkeassa kerrostalossa huoneistoja oli reilunlaisesti ja kauppa
kävi. Sitten viereiseen kerrostaloon. Sama juttu. Parhaasta kerrostalosta Erkki
sai satoja markkoja. Päivän aikana hän kirmaisi toistakymmentä kerrostaloa.
Ylhäältä alas vaan. Uuden mullan vaihdoksessa palautuksena tuli vanhaa multaa,
joka muuttui seuraavassa asunnossa uudeksi.
Kun Paki sitten myöhemmin kuuli ostamiensa muovikassien tarinan, hän torui
Erkkiä, että tämä oli hööpöttänyt ihmisiä. ”Tein tasan tarkkaan
lupausteni mukaan. Joka huushollissa vaihdoin mullat ja vein vanhat pois.”
Joulurahaa tuli rankasti ja Erkki tilasi joulunajaksi
Hamburger Börssistä huoneen.
|
|
Joulutervehdys Sri Lankasta
Vietän Joulua jälleen
hymyjen saarella Unohdettujen Laakson köyhien lasten
kera. Olemme viettäneet talvet täällä jo 32 vuotta Lotus Hill
avustushankkeemme parissa. Jos Sinua kiinnostaa lukea lisää, klikkaa www.positiivarit.fi/lotushill ja sieltä ”Pentti-Oskarin päiväkirjat ”. Toisenlaista joululukemista.
Pidän pienen tauon perjantaireseptien lähettämisessä. Tammikuussa sitten
viidakkorummutuksella lisää tarinoita ja reseptejä.
Rakkauden
ihmisten tasavertaisuuden Joulua
Pentti-Oskari perheineen
|
|
|
|
|
Tässä Joulupöytään sopiva resepti.
Ohje: Reilun kokoinen
merilohen tai kirjolohen filee
3 rkl merisuolaa
1 prk
tuorejuustoa (mielellään ruohosipuli)
1 sitruunan mehu
1 rkl hunajaa
persiljaa ja
tilliä
Ripottele
merisuola lohifileen päälle ja jätä jääkaappiin seuraavaan päivään
graavaantumaan. Poista fileestä nahka. Viillä ison puhtaan lohifileen
keskelle pituussuuntaan veitsellä viilto puoleen väliin lihaa. Tee
ohennusviillot fileen keskiruodon kohdalta molemmin puolin ulkoreunaa kohden,
jolloin filee aukeaa suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Jätä reunoihin 1-2
cm ”kannas”, ohennusviipaleet jäävät siis reunoista kiinni. Fileen
leveys tuplaantuu.
Esimerkiksi 1.5
kg kirjolohen fileestä saat normaalisti noin 25-30 cm kantiltaan olevan
laatan. Kalamiehet kutsuvat sitä ”virsikirjajalaataksi”.
Laita laatta
kelmun päälle ja purista kokonaisen sitruunan mehu tasaisesti laatalle.
Lisää merisuolaa
makusi mukaan ja muutama viiva kevyesti hunajaa. Notkista
tuorejuusto sekoittamalla sitä hetken ja leveitä kalalaatan päälle.
Hienonna persilja ja tilli ja ripottele päälle. Kääri tiukaksi rullaksi
kelmun avulla ja laita pakastimeen vähintään pariksi tunniksi.
Kun otat pötkön
pois pakastimesta, voit hetken kuluttua ottaa kelmun pois ja leikata
viipaleiksi ruokapöytään.
|
|
Resepti tulostettavassa muodossa |
|
|
Elämän makuisin terveisin
Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
Kommentit
Lähetä kommentti