Lasse Liemola ja Pavarotti - Sallatti
LASSE LIEMOLA JA PAVAROTTI
Pitkäaikainen ystäväni,
”babyface” Lasse Liemola täytti hiljattain 80 vuotta. Juhlan kunniaksi hän
saapui perinnettä noudattaen myös Aurajokirantaan Vaakahuoneen suven
päättäjäisiin. Meillä oli hauskaa, kuten aina. Edellisenä iltana hän piti Savoy-teatterissa
Heinivahon Matin kanssa myös juhlakonsertin. Sain minäkin sinne kutsun, vaikken
ihan vielä ole siihen ikään yltänyt. Yritän kovasti kuroa ikäeroa kiinni.
Konsertin jälkeen Lasse kyseli kotona Sirje-vaimoltaan, mitä tämä piti konsertista ja hänen laulustaan.
”Olisin kyllä mieluummin kuunnellut Pavarottia”, vaimo vastasi.
”Niin varmaan. Sen minä uskon. Pavarotti on ollut kuolleena jo kymmenen vuotta. Sitä sinä tietenkin haikailet, että olisit nyt saanut viettää jo kymmenen vuotta iloisena leskenä.”
Konsertin jälkeen Lasse kyseli kotona Sirje-vaimoltaan, mitä tämä piti konsertista ja hänen laulustaan.
”Olisin kyllä mieluummin kuunnellut Pavarottia”, vaimo vastasi.
”Niin varmaan. Sen minä uskon. Pavarotti on ollut kuolleena jo kymmenen vuotta. Sitä sinä tietenkin haikailet, että olisit nyt saanut viettää jo kymmenen vuotta iloisena leskenä.”
UUTISIA AURAJOKIVARRESTA
Ensi kesänä Aurajokivarressa puhaltaa uudet tuulet. Nimittäin
Vaakahuoneen Paviljongin liiketoiminta vaihtaa omistajaa vuoden alusta.
Uudet yrittäjät, veljekset Henri ja Kalle Kulmala, ovat vanhoja tuttuja
jo vuosien takaa, joten rohkenemme hyvillä mielin luottaa Vaakahuoneen
heidän hoiviinsa. Innolla odotamme yhteistyötä uuden kumppanimme kanssa
ja mitä ensi vuosi tuo tullessaan.
SALLATTI
Luit aivan oikein. Se ei ollut lukihäiriöisen kielivirhe, vaan ihan
tarkoituksellisesti kirjoitettu alkuperäiseen muotoonsa. Mistä moinen?
Minäpä kerron: Olin ottanut talvikotiimme Ceylonin saarelle nipun
vanhoja reseptipapereitani. Niitä ajattelin järjestellä ja osan
taltioida paremmin.
Nostin nivaskan pöydälle. Kattoflipperin ilmanpyörteessä pieni lappunen leijaili huoneen toiseen päähän. Siinä luki äitini kauniilla käsialalla, kosmuskynällä kirjoitettuna: ”Sallatti”. Kosmuskynä on lyijykynän ja mustekynän eräänlainen välimuoto. Sitä ei voi pyyhkiä kumilla, mutta se kostuessaan leviää kuin muste.
Kyllähän minä nyt Sallatin muistan ja tiedän. Ainakin Vakka-Suomessa ja Raumallakin aikanaan hyvin yleinen perinneruoka. Salaattisekoitusten isoäiti. Muualla Suomessa lienee tutumpi nimi ”rosolli”. Vaimoni kotisedulla fiinimmät vaasalaiset käyttävät samasta tuotteesta nimeä ”sinsalla”. Nimi liene tuunaus ruotsinkielisestä ”sillsallad" nimestä. He kun sekoittivat joukkoon pieniä sillin paloja. Lyökissä, äitini kotisaarella Lyökin Mammakin lisäsi joukkoon joskus myös pieneksi pilkottuja suolasilakan paloja.
Sallatti:
2 punajuurta
2 porkkanaa
2-3 perunaa
Keitetään kypsiksi, kuoritaan ja annetaan jäähtyä. Pilkotaan pieneksi.
Lisätään mukaan:
1 suolakurkku
ja 2 omenaa, jotka myös pilkotaan.
Sekoitetaan kaikki yhteen.
Sitten äitini reseptissä luki: ¼ l kuohukermaa. Se teksti oli yliviivattu. Äitini olikin tullut katumapäälle. Muistan kyllä, että joskus, ainakin jouluna sallattiin tehtiin kastike kuohukermasta ja etikasta sekoitettuna. Joulun punaväri saatiin punajuuriliemestä. Muistot muistavat maun.
Jos joku luulee, että kirjoittelen näitä reseptejä vain huvin vuoksi ja lähettelen ilmaiseksi kymmenille tuhansille lukijoille, voivat pettyä. Teen sen kahdestakin muusta syystä: Kerään ja palautan muistoja niiltä ajoilta, jolloin ruokanautinnot olivat peräisin puhtaasta luonnosta. Pääasiassa luonnossa kasvaneita. Metsän ja meren viljaa. Siksi sienet, marjat, juurekset, hunaja ja erityisesti kala ovat minulle erityisen mieluisia raaka-aineita. Ja kun yksinkertainen olen luonnoltani, muistiini tarttuu yksinkertaiset valmistustavat. Kun nuoteilla säveltäminen on jäänyt silleen, säveltelen mieluisasti joskus erilaisilla raaka-aineilla. Tekeminen on mukavaa puuhaa.
Nostin nivaskan pöydälle. Kattoflipperin ilmanpyörteessä pieni lappunen leijaili huoneen toiseen päähän. Siinä luki äitini kauniilla käsialalla, kosmuskynällä kirjoitettuna: ”Sallatti”. Kosmuskynä on lyijykynän ja mustekynän eräänlainen välimuoto. Sitä ei voi pyyhkiä kumilla, mutta se kostuessaan leviää kuin muste.
Kyllähän minä nyt Sallatin muistan ja tiedän. Ainakin Vakka-Suomessa ja Raumallakin aikanaan hyvin yleinen perinneruoka. Salaattisekoitusten isoäiti. Muualla Suomessa lienee tutumpi nimi ”rosolli”. Vaimoni kotisedulla fiinimmät vaasalaiset käyttävät samasta tuotteesta nimeä ”sinsalla”. Nimi liene tuunaus ruotsinkielisestä ”sillsallad" nimestä. He kun sekoittivat joukkoon pieniä sillin paloja. Lyökissä, äitini kotisaarella Lyökin Mammakin lisäsi joukkoon joskus myös pieneksi pilkottuja suolasilakan paloja.
Sallatti:
2 punajuurta
2 porkkanaa
2-3 perunaa
Keitetään kypsiksi, kuoritaan ja annetaan jäähtyä. Pilkotaan pieneksi.
Lisätään mukaan:
1 suolakurkku
ja 2 omenaa, jotka myös pilkotaan.
Sekoitetaan kaikki yhteen.
Sitten äitini reseptissä luki: ¼ l kuohukermaa. Se teksti oli yliviivattu. Äitini olikin tullut katumapäälle. Muistan kyllä, että joskus, ainakin jouluna sallattiin tehtiin kastike kuohukermasta ja etikasta sekoitettuna. Joulun punaväri saatiin punajuuriliemestä. Muistot muistavat maun.
Jos joku luulee, että kirjoittelen näitä reseptejä vain huvin vuoksi ja lähettelen ilmaiseksi kymmenille tuhansille lukijoille, voivat pettyä. Teen sen kahdestakin muusta syystä: Kerään ja palautan muistoja niiltä ajoilta, jolloin ruokanautinnot olivat peräisin puhtaasta luonnosta. Pääasiassa luonnossa kasvaneita. Metsän ja meren viljaa. Siksi sienet, marjat, juurekset, hunaja ja erityisesti kala ovat minulle erityisen mieluisia raaka-aineita. Ja kun yksinkertainen olen luonnoltani, muistiini tarttuu yksinkertaiset valmistustavat. Kun nuoteilla säveltäminen on jäänyt silleen, säveltelen mieluisasti joskus erilaisilla raaka-aineilla. Tekeminen on mukavaa puuhaa.
Kommentit
Lähetä kommentti