Luvat kunnossa - Ruskistetut affenet
LUVAT KUNNOSSA
TENAVATARINOITA:
Keskustelimme pihapiirissämme käyskentelevistä erilaisista lintulajeista. 9-vuotias Refku-poika totesi yhtäkkiä: Hei mä näin pihassa eilen uroksen! Kysyimme että mikäs lintulaji se oikein on? Vastaus tuli saman tien: Se on naarasvasaani!VIIKON AFORISMI:
Miksi matkustat junassa ensimmäisessä luokassa, vaikka olet korviasi myöten veloissa? -Kaikki velkojani matkustavat kolmannessa luokassa.RUSKISTETUT AFFENET
Puhtaita ahvenfileitä 500 grvoita reippaanlaisesti
1-2 tl hienoa merisuolaa
1 tl timjamia
1 tl valkopippuria rouheena
Tilliä
1 sitruuna
Ota käyttöön puhtaita ahvenenfileitä. Nahattomia.
Laita paistinpannulle voita, sitruunamehua, timjamia, pippuria ja hienoa merisuolaa. Kiehauta 5 minuuttia ja kaada uunivuokaan. Kuumenna paistinpannu uudelleen ja kasta kalanfileet voisulassa ja laita pannulle. Paista fileitä molemmin puolin voissa 1 minuutti. Nosta fileet tarjoiluvadille ja peitä foliolla. Keitä jäljellä oleva voiseos paistinpannulla ruskeaksi, mutta älä anna palaa. Kaada ruskistettu voi kalan päälle ja koristele tillillä ja sitruunanlohkoilla.
Nice. Here I have found some informative article about home shifting and how to complete it safely. I am adding the links here. Check out these articles to get more information about relocation, reliable moving companies and how can you hire them and many more. Thank you.
VastaaPoistahttps://assureshift.blogspot.com/2020/06/advantages-of-hiring-movers-in-chembur.html
Hey There. I discovered your weblog using
VastaaPoistamsn. This is a really neatly written article. I’ll make sure to bookmark
it and return to read extra of your useful info. Thank
you for the post. I’ll definitely comeback.
https://www.writers4you.co.in/