Omat eväät - Persiljakalat

Omat eväät

Minulla on hauska kaveri Hyvinkäältä. Nihtilä Risto. Junahistorian erikoismies ja legendaarinen ravintolaguru. Hän on jo vuosia tuonut Hyvinkään Liikenteen ryhmiä höyrylaivalleni Naantali-risteilyille. Olemme myös kirjeenvaihtokavereita. Tällainen muistelo häneltä tupsahti tenavatarinoiden kirvoittamana:

 

Tämä on tenavatarina vuosikymmenien takaa. Olimme VR:n rengasmatkalla.

 

Kuopiossa asuimme Hotelli Atlaksessa. Maalaispojalle hissi oli mukava matkustusväline kerrosten välillä, kunnes portieeri ilmoitti, että alle 12 vuotiaat eivät saa yksin käyttää hissiä. Niinpä kuljimme hotellin hissillä sen jälkeen kahdestaan ikäiseni serkkupojan kanssa. Risto silloin 10 v.

 

Toinenkin nuoruusmuisto on kouluajoilta Lahdesta.

 

Olimme koululaisia ja yksityinen oppilaitoksemme ei vielä ollut järjestänyt kouluruokailua. Oli turvauduttava äidin kotona valmistamiin eväisin. Mukana oli voileipiä ja patenttikorkkisessa pullossa maitoa.

 

Eväät kävimme nauttimassa koulun läheisissä kahviloissa, milloin linja-autoasemalla milloin Torikulmassa. Kerran tarjoilija tuli sanomaan, että heillä ei saa syödä omia eväitä. Niinpä vaihdoimme luokkatoverin kanssa eväitä. Minä söin hänen eväänsä ja hän minun evääni. Eipä ollut tarjoilijallakaan enää huomauttamista. Hän toi meille lasit, ettei meidän tarvinnut juoda sivistymättömästi pullonsuusta.

 

POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA:

Menu uusiksi

Ekaluokkalainen Tiina pyysi aamupalaa, vastasin: ”Ei nyt ehdi tekemään aamupalaa. Äiti maksaa 120 euroa siitä, että olet hoidossa ja saat syötävää siellä.” Tiina vastasi närkästyneenä: ”Puuroa! Olisit edes tilannut makaronia!”

-Pirjo

 

 

 

Persiljakalat

Hauska tuntemus. Sodan aikana syntyneenä ja sodan jälkeen paljolti ulkosaaristossa olleena tuntemukseni ovat hyvin vahvoina siihen elämäntilanteeseen liittyviä. Myös makumaailma. Yksi vihreä ylitse muiden on PERSILJA. 

 

Kesti kauan, että lempivälipalani oli Ylhäisten näkkileipä, voi ja persiljasilppu. Siinä Bermudan kolmiossa oli maut paikallaan. Kokeilin nyt ikivanhana. Lapsuuden muistot nousevat erilaisten aistimusten myötä. Maku, tuoksu ym. Se on siinä. Minulla nämä nostalgiset tuntemukset ovat kovasti mieluisia. Siksi minusta on tullut tällainen känkkäränkkä ruoanvalmistuksen suhteen. 

 

Arvostan huikeasti nykyisiä kokkeja, heidän maku- ja aistimusmaailmaansa. Ja nautin myös heidän aikaansaannoksistaan. Mutta kun räpeltelen vanhojen makumuistojen seassa, sieltä tupsahtaa sitten tällaisia. Kuten esimerkiksi persiljakalat. Ei kuuna ikinä löydy gourmet keittiöistä, vaikka ne sinne, jos jonnekin kuuluisivat. Kokeile ja valmista ja kerro sitten, olenko taasen väärässä.

 

4 :lle

 

4 isoa kokonaista ahventa tai pieniä sen verran, että yhteensä n. 1200 g. Toki toimii myös fileiden kanssa.

5 rkl voita

2 rkl vehnäjauhoja

merisuolaa

pippuria

3 dl vettä.

persiljaa- paljon

 

Kokonaiset, suomustetut ja hyvin pestyt ahvenet ladotaan voideltuun uunivuokaan tai uunipataan selkä ylöspäin. Sekoita vehnäjauhot, vesi, suola ja pippuri. Kaada kalojen päälle. Huuhdo aimo annos persiljaa, silppua se ja kaada joukkoon. Se on se eliksiiri. Keitä 20 minuuttia miedolla lämmöllä välillä pataa huljutellen(ravistaen) etteivät kalat tartu pohjaan kiinni.

 

Se on siinä, kun paikalla ovat vielä keitetyt perunat.