Toisenlainen hiihtoretkieväs

TOISENLAINEN HIIHTORETKIEVÄS

Nyt hiihtoloman aikaan voisi soveliaasti käyttää kesämuistojen kultaamaa eväsreseptiä talviajan nautintojen muodossa. Kun aikanaan purjehdimme Hai veneellä, meidän venekuntaamme kutsuttiin Bermudan kolmioksi. Mukana oli edesmennyt Jambu, ikiystäväni Paki ja allekirjoittanut. Tuota lempinimeä on ymmärrä, koska emme taatusti uhanneet muita kilpailijoita menestyksen saralla. 

 

Kerran kyllä voitimme Luonnonmaan ympäripurjehduksen. Olimme ajautuneet tapamme mukaan täysin eri suuntaan kuin muut. Sitten kääntyi tuuli muita vastaan ja me purjehdimme myötätuulessa maaliin ensimmäisinä. Muistan, kuinka vatsa meni kuralle. Ei sekään kaikkea voi kestää. Olimme niin shokissa, ettemme huomanneet edes eväitämme nauttia. Kun palkinnot oli jaettu, siirryimme kirkkopuistoon penkille ja nautimme eväämme. Ah!

 

Mitäkö meillä oli eväänä? Meidän veneemme keittiömestarina toimi Jambu. Hänellä oli aina loistavan persoonalliset herkut. Tämä tuli mieleen, kun katselin aamulla Naantalin Vanhanakaupungin rannan edustalle. Jäällä oli melkoinen määrä hiihtäjiä. Hienoa, kun kerrankin vanhanajan talvi saapui. Olen varma, että tämä Jambun huikopalaresepti toimii erinomaisesti myös hiihtoretkellä ja miksei myös luistelu- tai patikkaretkellä talvisessa luonnossa. Kuumaa ja tuhtia pitää välipalan olla.

 

1. Isohko termospullo

2. nakkeja tarpeellinen määrä

3. vettä

4. lihaliemikuutioita

 

Keitä vesi kuumaksi. Lisää lihaliemikuutiot. Halkaise nakkien päät ristiin ja laita ne kiehuvaan nesteeseen. Kypsytä hetken. Kaada nakit ja lihaliemi tulikuumana termospulloon ja sulje se hyvin. Termospullo selkäreppuun ja eikun menoksi. Nautitaan mielellään muiden reippailijoiden ollessa tuoksu- ja näköetäisyydellä. Nakit syödään sormin ja lihaliemi nautitaan termospullon korkista. On ihme, jos ei lähellä olijat ala tulla kateelliseksi. Lumi, jää, nakin napsahtelu haukatessa ja lihaliemen tuoksu. Ah! Voiko mikään olla vielä parempaa? Voi. Toinen samanlainen satsi.

 

 

 

 

POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA:

 

Tallaamaton polku

Isäni lapsuusaikana (n. 1920) käytiin Turun saaristossa kiertokoulua. Iso- ja pikkuveli samassa huoneessa -opeteltiin verbien taivutusta. ”Minä en mene, sinä et mene, hän ei mene, me emme mene, te ette mene, he eivät mene”, lateli opettaja. Pikku-Arvo kuunteli tarkkaavaisesti ja lausahti sitten hämmästyneenä: ”No, eik sit kukka men?”

 

-Irmeli Australiasta

 

 

 

 

LUKIJATARINA

 

Toisenlainen positiivisuusjuttu, nyt länsisuomalainen

Mies pelasi poikasena jalkapalloa Maarian Reippaassa. Oli peli Uudenkaupungin Palloa vastaan. Ottelun jälkeen porilainen valmentaja totesi "Tua noin pojat, tua noin, kyllä se hyvin meni".

Hävisivät 11-0

 

Marja-Liisa