Laihdutusohje - Silakkakeitto
LAIHDUTUSOHJE
Viime kirjeessä kerroin suuren muutoksen juhlapäivästä. Sadan kilon raja mureni 50 vuoden kisailun jälkeen. Nyt kun olen onnistuja, ehkä kuuntelette asiantuntijan neuvoa:
Annan vain yhden ohjeen. Tärkeän ohjeen. Älkää milloinkaan lyökö laihdutuksesta vetoa. Kerron, miten minulle kävi 70-luvun alkuvuosina.
Työkaverini Välimäen Ollin kanssa lyötiin Uudenvuoden aattona vetoa siitä, kumpi laihduttaa enemmän vappuaattoon mennessä. Voittaja on se, joka on laihtunut eniten. Vedonlyöntisumma on voittaneen osapuolen laihduttama kilomäärä kerrottuna 500 silloisella markalla. Olimme sitä mieltä, että kun vetosumma on näin huikea, kumpikin ottaa kisan tosissaan.
Tuli tipaton tammikuu. Kun ei voinut juoda, piti vastineeksi syödä. Tuli helmikuu ja kisa-aikaa oli vielä runsaasti. Maaliskuussa koetin himmailla ihan oikeasti. Huhtikuussa meni hermot.
Tuli vappuaatto ja tuli punnitus.
Olli oli laihtunut huikeat 3 (kolme) kiloa. Minä olin lihonut 7 (SEITSEMÄN) kiloa. Se maksoi minulle 5000.- Suomen silloista markkaa.
POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA
Seurattu on
Tyttäreni (4v.) hoivasi nukkeaan samoin ottein kuin minä pienempää lastamme. Kehuin kuinka näppärästi hoito sujuu ja sanoin, että hän on kuin pikku äiti. Tyttö nousi lattialta ja kysyi ”Haluatko nähdä, kun minä olen pikku äiti?”. Vastasin, että tietenkin. Tytär heittäytyi sohvalle kyljelleen ja alkoi räpsyttää kaukosäädintä.
-Nolo äiti
SILAKKAKEITTO
Tämä resepti on todella vanha saaristolainen ruoka, josta monet kaupunkilaisetkin tykkäävät. Ainoa harmi on, että on halpaa herkkua.
2 litraa vettä
500 g tuoreita pelattuja silakoita
10 kuorittua perunaa
3 puhdistettua porkkanaa
1 purjosipuli pilkottuna
2 laakerinlehteä
10 maustepippuria
1 rkl merisuolaa
Kommentit
Lähetä kommentti