Merkillinen salapoliisi - Silakkalaatikko
merkillinen salapoliisi
Vuosia sitten avustushommissamme Sri Lankassa haimme erään kummilapsemme
kotia kaupungin sekamelskasta. Osoite oli, muttei suuntaa. Pysähdyin erääseen
kadun kulmaan ja pyysin Coolmania (opastamme ja tulkkiamme) kysymään kadulla
seisovalta poliisilta osoitteen kohdetta. Kyllä poliisit yleensä tietää.
POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA |
Sankariteko
Ruusulle tarjottiin neljän viljan puuroa. "Yäk". Äiti moitti,
ettei ruuasta saa noin sanoa. On lapsia, joilla ei ole ruokaa ollenkaan, ja he
söisivät mielellään tuon puuron. Ruusu maistoi lusikallisen ja tokaisi:
"Ei tähän kaikki lapset pystykään."
- Mummi
Päivän mietelause
Rukous vanhenemiselle - osa 4
Päästä minut vapaaksi loppumattomasta yksityiskohtien kertomisesta -
anna minulle siivet, että pääsen asian ytimeen.
SILAKKALAATIKKO
Vuokaan: voita
1-1½ kg perunoita
¼ kg valmiiksi suolattuja
silakkafileitä
100 g siankylkeä tai
vastaava määrä voita
2 silputtua sipulia
3 rkl korppujauhoja
valkopippuria hiukan
2 kananmunaa
3 dl kermaa
Silakkafileet paloitellaan. Sianliha leikataan kuutioiksi tai
viipaleiksi ja ruskistetaan kuumassa paistinpannussa. Lisätään sipulihakkelus,
joka myös käristetään pannulla. Peruna kuoritaan ja leikataan ohuiksi
viipaleiksi. Voideltuun vuokaan asetellaan kerroksittain perunaviipaleet,
silakkafileet, sianliha, käristetty sipuli, pippuri ja korppujauho. Alin ja
ylin kerros perunaa. Päälle kaadetaan munakerma. Pinnalle ripotellaan
korppujauhoa vielä ja muutama voinokare. Uuniin 180 astetta, kunnes laatikko on
kauniin ruskea.
Kommentit
Lähetä kommentti