Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto

Hevostallin uusi nimi - Villimarjakala

Sain viime viikon kirjeen jälkeen valtavasti huolestuneita kyselyitä, että jäivätkö perussuomalainen ja vihreä ainoina henkiin - unohdin mainita heidät uppoavasta veneestä! Persu hukkui, koska ei jaksanut uida kauaa vasta-aallokkoon perä vielä edellä. Vihreä jäi odottamaan ilmastonmuutosta ja sitä, että vesi laskee.

HEVOSTALLIN UUSI NIMI

Vuosikymmeniä sitten olin Turun Messukeskuksessa yritykseni osastolla esittelemässä toimintaamme. Viereisellä osastolla sen ajan tunnettu julkisuuden henkilö, kaunis nainen, toimi merkittävän hevosjalostuslaitoksen keulakuvana. Yrityksen nimi (muutettu) oli tyyliin ”Lahdenperän hevosjalostuslaitos ja ratsastushalli”.  Kauppamiehenä on malttanut olla puuttumatta mielestäni hyvin vaikeaselkoiseen tuotenimeen, joka olisi jäänyt asiakkaiden mieleen helposti.

Ehdotin lyhyttä iskevää nimeä tyyliin ” Heppa ”, ”Kaakki ” tai ”Koni”. Ei mennyt perille. Muistinpa sitten, että kyseinen lady taisi olla niitä ensimmäisiä julkisuudessa esillä olleita, joille oli asennettu laajennettua rintavarustusta. Keinotekoisesti. Niinpä harkitsematon muka huumorintajuinen minäni ehdotti ladyn edustaman yrityksen markkinointinimeksi:  ” Sili-koni”.

Meistä ei tullut ystäviä.  En minä pahaa tarkoittanut.  Huumori vain on niin vaikea laji.






POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA

Lukijamme Heikin lähettämä tosi tenavatarina:

Katselimme lasten kanssa televisiosta ajankohtaisohjelmaa, jossa käsiteliin mm. kierrätystä. Yhdessä kohdassa ohjelmaa esiteltiin biojätemyllyä ruoanjätteiden hävittämiseen. Silloin toinen pojista totesi painokkaasti. "Meillä ei tarvita biojätemyllyä kun meillä on iskä".


VIIKON MIETELAUSE

Erasmus Rotterdamilaisen Kultaisesta kirjasta 1500-luvulta

Kun olet riisuutumassa tai nousemassa vuoteesta, muista häveliäisyys ja katso, ettet paljasta toisen katseelle mitään, minkä tavat ja luonto ovat peitettäväksi tarkoittaneet. Jos jaat vuoteesi toisen kanssa, lepää hiljaa, äläkä kääntelehdi ympäriinsä ja jätä itseäsi paljaaksi. Älä myöskään häiritse kumppaniasi vetämällä peittoa hänen yltään.


VILLIMARJAKALA - Villiä kalaa ja villiä marjaa


Elämäntyöni ihmisten palvelussa,  ensin soittamalla, sitten höyrylaivailemalla ja viimeksi Herrankukkarossa vanhanaikaisia, aitoja asioita vieraillemme tarjoamalla, on ollut minulle hyvin mieluisaa. Mitä enemmän nykyaika ja tekoäly painaa, sitä enemmän nämä elämän perusarvot nostavat päätään. Hyvä niin. Ja hyvä meille. En ole kokki, mutta intohimoinen ruoan ystävä. Sellainen olen ollut jo pennusta alkaen. Suoraan merestä pyydetty kala oli lapsuuteni ajan selviö. Ja myös etuoikeus. Teinhän minä yhden jakson myös kalan kasvatuksessa. Sielläkin aikaansain ensimmäisten joukossa villikalan viljelyä. Puronieriää, siikaa. Aidon oikean Atlantin lohen viljelyssä olin ensimmäisten joukossa. Silloin kirjolohi oli kaiken pahan alku ja sikiö. Mutta maailma muuttuu. Nyt WWF suosittelee kirjolohta ympäristöystävälliseksi kalaksi.  Hyvä kalahan se on.  35 vuotta sitten minä yritin syöttää kirjolohille silakkaa, mutta eihän se ollut sopivaa. Jos kirjolohen ruoka tulee merestä, se on osa orgaanisen aineen kiertoa. Ja kun kirjolohi sitten nostetaan merestä, se osaltaan puhdistaa merta. Tiedän, että tämä ei mene perille kaikille. Siksi me tarjoamme kirjolohta hyvin hintsusti. Mutta villikalaa niin paljon kuin sitä vain saa. Eikä se ole helppoa. Lempivillikalani: 1. norssi 2. suutari 3. ahven 4. kampela 5. säynävä.  Siikakin, mutta kun se on niin yleiseen makuun soveltuva.  Nyt sitten saatte lukea emeritussoittajan villin reseptin. Soittajat osaavat seitsemällä sävelellä säveltää miljoonia erilaisia teoksia. Miksei sitten kalahullu osaa säveltää omia reseptejään? Kun lisäksi rakastan luonnon villimarjoja, on meno aika villiä. Kas tässä.

4 :lle

800-1000 gr puhdasta villikalaa. Kirjolohikin käy, kun WWF suosittelee.
2 dl tai enemmän kermaa
merisuolaa
voita vuoan voiteluun
iso sipuli
6 tomaattia
tillinippu
sokeroitua villimarjaa (puolukkaa, tyrniä, karpaloa, mustikkaa jne. Ja jos raparperia kasvaa villinä nurkan takana, käyhän sekin)

Lado viipaloitu sipuli voidellun vuoan pohjalle. Sen päälle kerros viipaloitua tomaattia. Ripottele päälle hieman mustapippurirouhetta. Vähän. Kerros viipaloitua kalaa, joka on kevyesti suolattu. Jälleen kerros viipaloitua tomaattia, kerros silputtua tilliä ja kerros villikalaa. Kolmas kerros murskattua sokeroitua tai hunajoitua villimarjaa ja sen päälle silputtua tilliä. Ja sitten kolmas kerros kalaa.

Päälle kaada kermaa, niin että koko komistus peittyy. 

Jos haluatte, voitte kertoa, miten onnistuitte. Ottakaa kuva. Lähettäkää se os. oskari@herrankukkaro.fiValitsen niistä parhaan ja lähetän kahden hengen ilmaislipun savusaunatapahtumaan Herrankukkaroon. Tai valinnaisesti höyrylaivaristeilyn villikalaillalliselle Airiston Loistokarille.



Kommentit